Yhtiön ylin päätöksentekoelin on yhtiökokous, jossa osakkeenomistajat käyttävät päätöksentekovaltaansa ja oikeuttaan valvoa ja ohjata yhtiön toimintaa。

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä。

Ylimääräinen yhtiökokous上pidettävä, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai jos tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joilla上yhteensä vähintään 10 prosenttia osakkeista, vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelyä varten。

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat on määritelty yhtiön yhtiöjärjestyksen kohdassa 10 ja osakeyhtiölain 5 luvun 3§:ssä。Näitä asioita ovat muun muassa tilinpäätöksen hyväksyminen, voitonjako, vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitseminen sekä heidän palkkioistaan päättäminen。尤文图斯官方区域合作伙伴Konecranes-konsernin yhtiöjärjestys在nähtävissä tästä - Yhtiöjärjestys。

Yhtiökokoustietojen antaminen osakkeenomistajille

Hallitus kutsuu varsinaisen tai ylimääräisen yhtiökokouksen koolle julkaisemalla yhtiökokouskutsun yhtiön internetsivuilla tai yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa sanomalehdessä tai postittamalla kirjallisen kutsun osakkeenomistajille aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta。Yhtiökokouskutsussa关于ehdotus kokouksen asialistaksi。

Yhtiö ilmoittaa internetsivuillaan päivämäärän, johon mennessä osakkeenomistajan on ilmoitttava yhtiön hallitukselle varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi vaatimansa asia。

Yhtiö julkistaa yhtiökokouksen päätökset pörssitiedotteella ja yhtiön internetsivuilla viipymättä yhtiökokouksen jälkeen。

Yhtiökokouksen pöytäkirja ja ne pöytäkirjan liitteet, jotka ovat osa yhtiökokouksen päätöksiä, ovat saatavilla yhtiön internetsivuilta viimeistään kahden (2) viikon kuluttua yhtiökokouksesta。

Osakkeenomistajien osallistuminen

Hallintarekisteröityä osakkeenomistajaa kehotetaan hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta pyytämään omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet osakasluetteloon rekisteröitymisestä, valtakirjojen antamisesta ja ilmoittisesta yhtiökokoukseen。Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa yhtiökokoukseen osallistuvan hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan merkittäväksi yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon。Voidakseen ossallistua varsinaiseen tai ylimääräiseen yhtiökokoukseen osakkeenomistajan tulee olla yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä merkittynä欧洲清算芬兰Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon。Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon。Täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuvat muutokset osakeomistuksissa eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen tai osakkeenomistajan äänimäärään。

Osakasluetteloon rekisteröidyn osakkeenomistajan on ilmoittauduttava yhtiökokoukseen enakkoon yhtiökokouskutsussa mainitulla tavalla ja annetun määräajan puitteissa。Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan ilmoittinen merkittäväksi tilapäiseen osakasluetteloon katsotaan ilmoittiseksi yhtiökokoukseen。

Valtuutus ja asiamies

Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen itse tai valtuttamansa asiamiehen välityksellä。Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai muulla lotettavalla tavalla osoitettava oikeutensa edustaa osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa。Mikäli osakkeenomistaju yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistaja eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoitutisen yhteydessä ilmoititttava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa。

Osakkeenomistajan on ilmoititttava yhtiölle antamistaan valtakirjoista samalla, kun hän ilmoittautuu yhtiökokoukseen。Osakkeenomistajalla ja asiamiehellä voi olla kokouksessa mukanaan avustaja。

Osakkeenomistajan kyselyoikeus ja oikeus tehdä päätösehdotuksia

Yhtiökokouksessa jokaisella osakkeenomistajalla on kyselyoikeus sellaisen asian osalta, joka on yhtiökokouksen asialistalla。Yhtiökokouksessa esitettävä kysymys voidaan toimittaa etukäteen yhtiölle。Osakkeenomistajalla on oikeus myös kokouksessa tehdä päätösehdotuksia yhtiökokoukselle kuuluvissa asioissa, jotka ovat asialistalla。

哈利图克森jäsenten, toimitusjohtajan ja tilitarkastajien osallistuminen yhtiökokoukseen

Toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan ja riittävän määrän hallituksen jäseniä on oltava läsnä yhtiökokouksessa。Lisäksi tilintarkastajan on oltava läsnä varsinaisessa yhtiökokouksessa。

哈利图克森jäseneksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevan henkilön on osallistuttava valinnastaan päättävään yhtiökokoukseen, ellei hänen poissaololleen ole painavia syitä。

Vuoden 2020 yhtiökokous pidettiin 11.6.2020 Hyvinkäällä。Siihen ossallistui enakkoon äänestämällä 302 osakkeenomistajaa, jotka edustivat noin 52 prosenttia yhtiön äänistä。

铁板ja物质生活yhtiökokouksiin

Yhtiökokouskutsu, yhtiökokoukselle esitettävät asiakirjat ja päätösehdotukset asetetaan nähtäville yhtiön internetsivuille vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta。

最后修改日期:27.10.2021